Varhaiskasvatustiede

Varhaiskasvatustiede auttaa ymmärtämään alle kouluikäisten lasten kasvatuksen näkökulmia

Varhaiskasvatustieteen arvolähtökohtana on lasten oikeuksien ja hyvinvoinnin edistäminen sekä varhaiskasvatuksessa että yhteiskunnassa. Varhaiskasvatustiede suuntautuu erityisesti alle kouluikäisten lasten oppimisen, kehityksen ja kasvatuksen kysymyksiin. Lisäksi siinä käsitellään lapsuuden sosiologiaa ja varhaiskasvatuksen tutkimusta.

Opinnoissa perehdyt esimerkiksi kehitysteorioihin, leikin teorioihin ja leikin merkitykseen oppimisessa. Lapsen kehityksen ja oppimisen ongelmat ja tuki kuuluvat myös opintojen keskeisiin sisältöihin. Lapsuutta pohditaan muuttuvana yhteiskunnallisena ilmiönä ja monitieteisenä tutkimuskohteena. Pedagogisen asiantuntijuuden jaksolla perehdyt mm. ryhmäilmiöihin, työyhteisön hyvinvointiin ja ammatilliseen vuorovaikutukseen.

Varhaiskasvatustieteen aineopintojen pohjaksi suositellaan ilmaista varhaiskasvatuksen verkkokurssia (1op). Pääset aloittamaan vaikka heti. Huomaathan, että tämä on oma itsenäinen opintojaksonsa (yleisopintoja) eikä
kuulu varhaiskasvatustieteen aineopintoihin. Saat siitä kuitenkin opintorekisteriisi merkinnän. Kurssi löytyy täältä.

Voit opiskella varhaiskasvatustiedettä

  • ilmoittautumalla milloin tahansa
  • aloittamalla milloin tahansa
  • pääosin etäopintoina
  • tutkintotavoitteisesti (mm. avoimen väylä)

Opinnot on mahdollista sisällyttää osaksi varhaiskasvatuksen opettajan kandidaatin tutkintoa Jyväskylän yliopistossa. Lisätietoa tutkintotavoitteisesta opiskelusta: Tavoitteena tutkinto

Opintoihin ilmoittautuminen

Ilmoittautumaan pääset klikkaamalla alta itseäsi kiinnostavaa opintojaksoa ja valitsemalla Ilmoittaudu opintoihin -välilehden.