YFIA7005 Kandidaattiseminaari ja kandidaatintutkielma (10 op)
Kuvaus
Sisältö
Kandidaatintutkielman laatiminen seminaarityöskentelyn tukemana. Seminaarissa ja samalla kandidaatintutkielmassa kehitetään kriittistä ja analyyttistä ajattelua, tiedonhankinnan ja -tuottamisen taitoja, vastuunotto- ja päätöksentekokykyä, itsesäätely-, ongelmanratkaisu- ja esiintymistaitoja sekä rakentavan palautteen antamisen ja vastaanottamisen taitoa sekä tutustutaan tutkimuseettisiin periaatteisiin. Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) laatiminen seminaarin aikana.
Suoritustavat
Kontaktiopetus (seminaarit), itsenäinen työskentely ja kirjallinen kandidaatintutkielma
Avoin yliopisto:
Verkkoseminaari, itsenäinen työskentely ja kirjallinen kandidaatin tutkielma.
Arviointiperusteet
Aktiivinen osallistuminen ja 80% läsnäolo seminaareissa, ja kandidaatin tutkielma
Avoin yliopisto:
Aktiivinen osallistuminen ja kirjallinen työ
Osaamistavoitteet
- Valita ja rajata tutkimusaiheen ja laatia tutkimussuunnitelman
- Tehdä ohjatusti tiedonhakuja tutkimusaiheeseensa liittyvistä tärkeimmistä tiedonlähteistä sekä arvioida kriittisesti lähdeaineistoa
- Tehdä tutkimussuunnitelman pohjalta tieteellisen tutkielman noudattaen tutkimusetiikan periaatteita
- Soveltaa valitsemaansa tutkimusmenetelmää tutkimuskysymysten selvittämisessä
- Kirjoittaa tutkielman johdonmukaisesti ja argumentoiden sekä tieteellisen viestinnän konventioita noudattaen
- Esitellä tutkimustaan ja perustella tekemiänsä valintoja ja arvioida tutkimuksensa tulosten luotettavuutta ja merkitystä
- Arvioida rakentavasti ja kriittisesti muiden tutkimuksia ja esitelmiä
Suoritustavat
Tapa 1
Osallistuminen opetukseen (10 op)
Opetus
3.9.–18.12.2019 Seminaari
Kandidaattiseminaarin rinnalla suoritetaan kandidaattitutkintoon kuuluva pakollinen yleisopintojakso YFIY1102 HOPS maisterivaihe (1 op) / YTKY004 eHOPS II-vaihe (1 op). HOPS-kurssi suoritetaan osallistumalla seminaariin 7.10. ja päivittämällä kandihops sekä laatimalla maisterihops.
Tiistaina 22.10. klo 14-20 on laitoksen Tutkimustori Ruusupuiston aulassa ja Helena-salissa. Tänne toivotaan mahdollisimman monen seminaarilaisen osallistuvan. Enemmän tietoa asiasta seminaarinvetäjältä.
7.1.–20.5.2020 Seminaari
Kandidaattiseminaarin rinnalla suoritetaan kandidaattitutkintoon kuuluva pakollinen yleisopintojakso YFIY1102 HOPS maisterivaihe (1 op) / YTKY004 eHOPS II-vaihe (1 op). HOPS-kurssi suoritetaan osallistumalla seminaariin 12.2. ja päivittämällä kandihops sekä laatimalla maisterihops.
1.9.–9.12.2020 Seminaari, Politiikan ryhmät
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, yhteiskuntatieteet ja filosofia
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III
- LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet / Yhteiskuntatieteet ja filosofia*** (ajalla: 1.9. – 2.11.2020).
Linkki: https://sisu.jyu.fi/student/courseunit/jy-CU-15152-v2/completion-methods
2) OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös

- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III (vastaa YFIY1102 HOPS-maisterivaihe -jaksoa)
- Lisäksi halutessaan voi ilmoittautua opintojaksolle (ellei tällä koodilla jo suoritusta) LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet / Yhteiskuntatieteet ja filosofia*** (ajalla 1.9. – 2.11.2020). Tämä ei ole pakollinen opintojakso OPSin 2017-20 rakenteen mukaisesti kandidaattitutkintoaan suorittaville.

3) OPSin 2014-2017 pääainepohjaisen tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös

- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III (vastaa YTKY004 eHops II-vaihe -jaksoa)
- Jos haluat suorittaa tutkimusviestinnän kurssin (erityisesti, jos pakollinen äidinkielen kirjoitusviestinnän jakso puuttuu), ilmoittaudu XKVX009 Tutkimusviestinnän perusteet -jaksolle
- Lisäksi halutessaan voi ilmoittautua opintojaksolle (ellei tällä koodilla jo suoritusta) LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet / Yhteiskuntatieteet ja filosofia*** (ajalla 1.9. – 2.11.2020). Tämä ei ole pakollinen opintojakso OPSin 2014-17 rakenteen mukaisesti kandidaattitutkintoaan suorittaville.

**) Jos kanssasi on erikseen sovittu, että suoritat tutkinnon pakolliset viestintä- ja kieliopinnot nykymuotoisina, ilmoittaudu opintojaksolle XKVX009 Tutkimusviestinnän perusteet, jos suoritat tämän opintojakson.
***) Yfiläisille räätälöidyn tiedonhankintakoulutuksen ryhmän lisäksi on yleinen/työelämäopinnot-ryhmä, jossa LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet - jakson voi myös suorittaa (ajalla 14.9.2020–30.11.2020).
1.9.–16.12.2020 Seminaari, Sosiologian ryhmät

1.9.–15.12.2020 Seminaari, Yhteiskuntapolitiikan ryhmät

1.9.–9.12.2020 Seminaari, Filosofian ryhmä
1) OPSin 2020-23 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös

7.1.–5.5.2021 Seminaari, Sosiologian ryhmät
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, yhteiskuntatieteet ja filosofia
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III
- LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet / Yhteiskuntatieteet ja filosofia***
2) OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, yhteiskuntatieteet ja filosofia
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III (vastaa YFIY1102 HOPS-maisterivaihe -jaksoa)
- Lisäksi halutessaan voi ilmoittautua opintojaksolle (ellei tällä koodilla jo suoritusta) LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet / Yhteiskuntatieteet ja filosofia*** Tämä ei ole pakollinen opintojakso OPSin 2017-20 rakenteen mukaisesti kandidaattitutkintoaan suorittaville.
**) Jos kanssasi on erikseen sovittu, että suoritat tutkinnon pakolliset viestintä- ja kieliopinnot nykymuotoisina, ilmoittaudu opintojaksolle XKVX009 Tutkimusviestinnän perusteet, jos suoritat tämän opintojakson.
***) Yfiläisille räätälöidyn tiedonhankintakoulutuksen ryhmän lisäksi on yleinen/työelämäopinnot-ryhmä, jossa LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet - jakson voi myös suorittaa.
7.1.–4.5.2021 Seminaari, Yhteiskuntapolitiikan ryhmät

7.1.–12.5.2021 Seminaari, Filosofian ryhmä

7.1.–12.5.2021 Seminaari, Politiikan ryhmät

2.9.–8.12.2021 Seminaari, Politiikan ryhmät
1) OPSin 2020-23 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III
- LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö (ajalla: 1.9. – 1.11.2021)***
2) OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III (vastaa YFIY1102 HOPS-maisterivaihe -jaksoa, joten päivitä YFIY2003 hopsiisi YFIY1102:n tilalle ennen ilmoittautumista)
- Lisäksi voit halutessasi suorittaa opintojakson LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö (ajalla: 1.9. – 1.11.2021). Tämä ei ole pakollinen opintojakso OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaisesti kandidaattitutkintoaan suorittaville.
**) Jos kanssasi on erikseen sovittu, että suoritat tutkinnon pakolliset viestintä- ja kieliopinnot kielikohtaisina (eli ei kuten OPSissa), voit ilmoittautua opintojaksolle XKVX009 Tutkimusviestinnän perusteet, jos haluat suorittaa tämän kurssin. Tarkista tällöin, voitko suorittaa kypsyysnäytteen kielentarkastuksen tällä kurssilla. Jos ei voi, kypsyysnäyte suoritetaan henkilökohtaisena kypsyysnäytetenttinä.
***) Yfiläisille räätälöidyn tiedonhankintakoulutuksen ryhmän lisäksi on yleinen/työelämäopinnot-ryhmä, jossa LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet - jakson voi myös suorittaa (ajalla 06.09.2021 - 06.12.2021).
2.9.–14.12.2021 Seminaari, Yhteiskuntapolitiikan ryhmät

2.9.–8.12.2021 Seminaari, Filosofian ryhmä

2.9.–15.12.2021 Seminaari, Sosiologian ryhmät

11.1.–10.5.2022 Seminaari, Yhteiskuntapolitiikan ryhmät
1) OPSin 2020-23 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III
- LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö ***
2) OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III (vastaa YFIY1102 HOPS-maisterivaihe -jaksoa, joten päivitä YFIY2003 hopsiisi YFIY1102:n tilalle ennen ilmoittautumista)
- Lisäksi voit halutessasi suorittaa opintojakson LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö. Tämä ei ole pakollinen opintojakso OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaisesti kandidaattitutkintoaan suorittaville.
**) Jos kanssasi on erikseen sovittu, että suoritat tutkinnon pakolliset viestintä- ja kieliopinnot kielikohtaisina (eli toisin kuin OPSissa), voit ilmoittautua opintojaksolle XKVX009 Tutkimusviestinnän perusteet, jos haluat suorittaa tämän kurssin. Tarkista tällöin, voitko suorittaa kypsyysnäytteen kielentarkastuksen tällä kurssilla. Jos ei voi, kypsyysnäyte suoritetaan henkilökohtaisena kypsyysnäytetenttinä.
***) Yfiläisille räätälöidyn tiedonhankintakoulutuksen ryhmän lisäksi on yleinen/työelämäopinnot-ryhmä, jossa LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet - jakson voi myös suorittaa.
11.1.–11.5.2022 Seminaari, Sosiologian ryhmät

11.1.–17.5.2022 Seminaari, Politiikan ryhmä

11.1.–11.5.2022 Seminaari, Filosofian ryhmä

6.9.–13.12.2022 Seminaari, Yhteiskuntapolitiikan ryhmät

6.9.–14.12.2022 Seminaari, Sosiologian ryhmät

7.9.–16.12.2022 Seminaari, Filosofian ryhmä
1) OPSin 2020-23 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III
- LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö***
2) OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III (vastaa YFIY1102 HOPS-maisterivaihe -jaksoa, joten päivitä YFIY2003 hopsiisi YFIY1102:n tilalle ennen ilmoittautumista korvaavuudet-välilehdeltä)
- Lisäksi voit halutessasi suorittaa opintojakson LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö. Tämä ei ole pakollinen opintojakso OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaisesti kandidaattitutkintoaan suorittaville.
**) Jos kanssasi on erikseen sovittu, että suoritat tutkinnon pakolliset viestintä- ja kieliopinnot kielikohtaisina (eli ei kuten OPSissa), voit ilmoittautua opintojaksolle XKVX009 Tutkimusviestinnän perusteet, jos haluat suorittaa tämän kurssin. Tarkista tällöin, voitko suorittaa kypsyysnäytteen kielentarkastuksen tällä kurssilla. Jos ei voi, kypsyysnäyte suoritetaan henkilökohtaisena kypsyysnäytetenttinä.
***) Yfiläisille räätälöidyn tiedonhankintakoulutuksen ryhmän lisäksi on yleinen ryhmä, jossa LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet - jakson voi myös suorittaa).
7.9.–15.12.2022 Seminaari, Politiikan ryhmä
1) OPSin 2020-23 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III
- LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö***
2) OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III (vastaa YFIY1102 HOPS-maisterivaihe -jaksoa, joten päivitä YFIY2003 hopsiisi YFIY1102:n tilalle ennen ilmoittautumista korvaavuudet-välilehdeltä)
- Lisäksi voit halutessasi suorittaa opintojakson LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö. Tämä ei ole pakollinen opintojakso OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaisesti kandidaattitutkintoaan suorittaville.
**) Jos kanssasi on erikseen sovittu, että suoritat tutkinnon pakolliset viestintä- ja kieliopinnot kielikohtaisina (eli ei kuten OPSissa), voit ilmoittautua opintojaksolle XKVX009 Tutkimusviestinnän perusteet, jos haluat suorittaa tämän kurssin. Tarkista tällöin, voitko suorittaa kypsyysnäytteen kielentarkastuksen tällä kurssilla. Jos ei voi, kypsyysnäyte suoritetaan henkilökohtaisena kypsyysnäytetenttinä.
***) Yfiläisille räätälöidyn tiedonhankintakoulutuksen ryhmän lisäksi on yleinen ryhmä, jossa LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet - jakson voi myös suorittaa.
9.1.–16.5.2023 Seminaari, Politiikan ryhmä
1) OPSin 2020-23 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III
- LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö ***
2) OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III (vastaa YFIY1102 HOPS-maisterivaihe -jaksoa, joten päivitä YFIY2003 hopsiisi YFIY1102:n tilalle ennen ilmoittautumista korvaavuudet-välilehdeltä)
- Lisäksi voit halutessasi suorittaa opintojakson LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö. Tämä ei ole pakollinen opintojakso OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaisesti kandidaattitutkintoaan suorittaville.
**) Jos kanssasi on erikseen sovittu, että suoritat tutkinnon pakolliset viestintä- ja kieliopinnot kielikohtaisina (eli toisin kuin OPSissa), voit ilmoittautua opintojaksolle XKVX009 Tutkimusviestinnän perusteet, jos haluat suorittaa tämän kurssin. Tarkista tällöin, voitko suorittaa kypsyysnäytteen kielentarkastuksen tällä kurssilla. Jos ei voi, kypsyysnäyte suoritetaan henkilökohtaisena kypsyysnäytetenttinä.
***) Yfiläisille räätälöidyn tiedonhankintakoulutuksen ryhmän lisäksi on yleinen ryhmä, jossa LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet - jakson voi myös suorittaa.
9.1.–10.5.2023 Seminaari, Sosiologian ryhmät
1) OPSin 2020-23 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III
- LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö ***
2) OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III (vastaa YFIY1102 HOPS-maisterivaihe -jaksoa, joten päivitä YFIY2003 hopsiisi YFIY1102:n tilalle ennen ilmoittautumista)
- Lisäksi voit halutessasi suorittaa opintojakson LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö. Tämä ei ole pakollinen opintojakso OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaisesti kandidaattitutkintoaan suorittaville.
**) Jos kanssasi on erikseen sovittu, että suoritat tutkinnon pakolliset viestintä- ja kieliopinnot kielikohtaisina (eli toisin kuin OPSissa), voit ilmoittautua opintojaksolle XKVX009 Tutkimusviestinnän perusteet, jos haluat suorittaa tämän kurssin. Tarkista tällöin, voitko suorittaa kypsyysnäytteen kielentarkastuksen tällä kurssilla. Jos ei voi, kypsyysnäyte suoritetaan henkilökohtaisena kypsyysnäytetenttinä.
***) Yfiläisille räätälöidyn tiedonhankintakoulutuksen ryhmän lisäksi on yleinen/työelämäopinnot-ryhmä, jossa LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet - jakson voi myös suorittaa.
9.1.–16.5.2023 Seminaari, Filosofian ryhmä

9.1.–9.5.2023 Seminaari, Yhteiskuntapolitiikan ryhmät

5.9.–12.12.2023 Seminaari, Yhteiskuntapolitiikan ryhmät
1) OPSin 2020-24 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös

***) Yfiläisten tiedonhankintakoulutuksen ryhmän lisäksi on yleinen/työelämäopinnot-ryhmä, jossa LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet -jakson voi myös suorittaa.
5.9.–15.12.2023 Seminaari, Filosofian ryhmä
1) OPSin 2020-24 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III
- LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö***
2) OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III (vastaa YFIY1102 HOPS-maisterivaihe -jaksoa, joten päivitä YFIY2003 hopsiisi YFIY1102:n tilalle ennen ilmoittautumista korvaavuudet-välilehdeltä)
- Lisäksi voit halutessasi suorittaa opintojakson LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö. Tämä ei ole pakollinen opintojakso OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaisesti kandidaattitutkintoaan suorittaville.
**) Jos kanssasi on erikseen sovittu, että suoritat tutkinnon pakolliset viestintä- ja kieliopinnot kielikohtaisina (eli ei kuten OPSissa), voit ilmoittautua opintojaksolle XKVX009 Tutkimusviestinnän perusteet, jos haluat suorittaa tämän kurssin. Tarkista tällöin, voitko suorittaa kypsyysnäytteen kielentarkastuksen tällä kurssilla. Jos ei voi, kypsyysnäyte suoritetaan henkilökohtaisena kypsyysnäytetenttinä.
***) Yfiläisten tiedonhankintakoulutuksen ryhmän lisäksi on yleinen ryhmä, jossa LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet -jakson voi myös suorittaa).
5.9.–16.12.2023 Seminaari, Sosiologian ryhmät
1) OPSin 2020-24 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III
- LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö ***
2) OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III (vastaa YFIY1102 HOPS-maisterivaihe -jaksoa, joten päivitä YFIY2003 hopsiisi YFIY1102:n tilalle ennen ilmoittautumista)
- Lisäksi voit halutessasi suorittaa opintojakson LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö. Tämä ei ole pakollinen opintojakso OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaisesti kandidaattitutkintoaan suorittaville.
**) Jos kanssasi on erikseen sovittu, että suoritat tutkinnon pakolliset viestintä- ja kieliopinnot kielikohtaisina (eli toisin kuin OPSissa), voit ilmoittautua opintojaksolle XKVX009 Tutkimusviestinnän perusteet, jos haluat suorittaa tämän kurssin. Tarkista tällöin, voitko suorittaa kypsyysnäytteen kielentarkastuksen tällä kurssilla. Jos ei voi, kypsyysnäyte suoritetaan henkilökohtaisena kypsyysnäytetenttinä.
***) Yfiläisten tiedonhankintakoulutuksen ryhmän lisäksi on yleinen/työelämäopinnot-ryhmä, jossa LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet -jakson voi myös suorittaa.
5.9.–12.12.2023 Seminaari, Politiikan ryhmä
1) OPSin 2020-24 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III
- LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö***
2) OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III (vastaa YFIY1102 HOPS-maisterivaihe -jaksoa, joten päivitä YFIY2003 hopsiisi YFIY1102:n tilalle ennen ilmoittautumista korvaavuudet-välilehdeltä)
- Lisäksi voit halutessasi suorittaa opintojakson LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö. Tämä ei ole pakollinen opintojakso OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaisesti kandidaattitutkintoaan suorittaville.
**) Jos kanssasi on erikseen sovittu, että suoritat tutkinnon pakolliset viestintä- ja kieliopinnot kielikohtaisina (eli ei kuten OPSissa), voit ilmoittautua opintojaksolle XKVX009 Tutkimusviestinnän perusteet, jos haluat suorittaa tämän kurssin. Tarkista tällöin, voitko suorittaa kypsyysnäytteen kielentarkastuksen tällä kurssilla. Jos ei voi, kypsyysnäyte suoritetaan henkilökohtaisena kypsyysnäytetenttinä.
***) Yfiläisten tiedonhankintakoulutuksen ryhmän lisäksi on yleinen ryhmä, jossa LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet -jakson voi myös suorittaa.
8.1.–7.5.2024 Seminaari, Yhteiskuntapolitiikan ryhmä
1) OPSin 2020-24 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III
- LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö ***
2) OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III (vastaa YFIY1102 HOPS-maisterivaihe -jaksoa, joten päivitä YFIY2003 hopsiisi YFIY1102:n tilalle ennen ilmoittautumista)
- Lisäksi voit halutessasi suorittaa opintojakson LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö. Tämä ei ole pakollinen opintojakso OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaisesti kandidaattitutkintoaan suorittaville.
**) Jos kanssasi on erikseen sovittu, että suoritat tutkinnon pakolliset viestintä- ja kieliopinnot kielikohtaisina (eli toisin kuin OPSissa), voit ilmoittautua opintojaksolle XKVX009 Tutkimusviestinnän perusteet, jos haluat suorittaa tämän kurssin. Tarkista tällöin, voitko suorittaa kypsyysnäytteen kielentarkastuksen tällä kurssilla. Jos ei voi, kypsyysnäyte suoritetaan henkilökohtaisena kypsyysnäytetenttinä.
***) Yfiläisten tiedonhankintakoulutuksen ryhmän lisäksi on yleinen/työelämäopinnot-ryhmä, jossa LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet -jakson voi myös suorittaa.
8.1.–14.5.2024 Seminaari, Politiikan ryhmä
1) OPSin 2020-24 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III
- LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö ***
2) OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaan opiskelevat ilmoittautuvat myös
- YFIA7010 Kypsyysnäyte, YFIKA
- XYHY1003 Tutkimusviestintä**
- YFIY2003 Opintojen suunnittelu III (vastaa YFIY1102 HOPS-maisterivaihe -jaksoa, joten päivitä YFIY2003 hopsiisi YFIY1102:n tilalle ennen ilmoittautumista korvaavuudet-välilehdeltä)
- Lisäksi voit halutessasi suorittaa opintojakson LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet, yhteiskuntatieteet, filosofia ja sosiaalityö. Tämä ei ole pakollinen opintojakso OPSin 2017-20 tutkintorakenteen mukaisesti kandidaattitutkintoaan suorittaville.
**) Jos kanssasi on erikseen sovittu, että suoritat tutkinnon pakolliset viestintä- ja kieliopinnot kielikohtaisina (eli toisin kuin OPSissa), voit ilmoittautua opintojaksolle XKVX009 Tutkimusviestinnän perusteet, jos haluat suorittaa tämän kurssin. Tarkista tällöin, voitko suorittaa kypsyysnäytteen kielentarkastuksen tällä kurssilla. Jos ei voi, kypsyysnäyte suoritetaan henkilökohtaisena kypsyysnäytetenttinä.
***) Yfiläisten tiedonhankintakoulutuksen ryhmän lisäksi on yleinen ryhmä, jossa LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet -jakson voi myös suorittaa.
8.1.–14.5.2024 Seminaari, Filosofian ryhmä

8.1.–14.5.2024 Seminaari, Sosiologian ryhmät