Ekologian ja evoluutiobiologian maisteriohjelma

Tutkintonimike:
Filosofian maisteri
Tutkinto-ohjelman tyyppi:
Ylempi tutkinto-ohjelma
Laajuus:
120 op
Suorituskieli:
suomi
Vastuuorganisaatio:
Bio- ja ympäristötieteiden laitos, Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Opetussuunnitelmakaudet:
2017-2018, 2018-2019

Kuvaus

Jyväskylän yliopistossa ekologian ja evoluutiobiologian tutkimus on suuntautunut ekologiaan ja evoluutiogenetiikkaan. Tutkimusalojen välillä on runsaasti yhteistyötä. Tutkimus on aktiivista, kansainvälistä ja korkeatasoista ja opetus perustuu viimeaikaiseen tutkimukseen. Ekologia ja evoluutiobiologia onkin yksi Jyväskylän yliopiston tutkimuksellisesti ja koulutuksellisesti vahvoista aloista.
Laitoksella tehtävään tutkmukseen ja opetukseen on erinomaiset edellytykset, mm. DNA tutkimus- ja opetuslaboratoriot ja Konneveden tutkimusasema.

Ekologian ja evoluutiobiologian tutkimus on laaja-alaista: tutkimuskohteet kattavat niin DNA-, eliö-, populaatio- kuin ekosysteemitasonkin. Tutkimustoiminnalle on luonteenomaista ennakkoluuloton eri biologian alojen yhdistäminen ja empiirisen tutkimuksen korostaminen. Vahvoja tutkimusalueita ovat signaloinnin evoluutio, biodiversiteettitutkimus, luonnonsuojelubiologia ja -genetiikka, käyttäytymisekologia ja elinkiertojen evoluutioekologia. Perus- ja soveltava tutkimus kulkevat luontevasti rinnakkain, mistä hyvänä esimerkkinä ovat luonnonsuojelubiologiaan, luonnon monimuotoisuuteen, metsänkäsittelyyn ja ennallistamiseen liittyvät tutkimushankkeet.

Ekologia ja evoluutiobiologia tarjoaa loistavat edellytykset pohtia elämän syntyä ja sen monimuotoistumista vuosimiljoonien aikana. Alalta suoritettu maisterintututkinto antaa sinulle laajat perustiedot evoluution, ekologian, genetiikan ja soveltavan ekologian aloilta sekä valmiudet hankitun tiedon soveltamiseen.

Osaamistavoitteet

Ekologian ja evoluutiobiologian maisteri tuntee syvällisesti ekologian, genetiikan ja evoluutiobiologian peruskäsitteet ja teoriat sekä osaa käyttää niitä yksilö-, populaatio-, yhteisö- ja ekosysteemitasolla. Maisteri osaa soveltaa alansa teorioita tieteellisten kysymysten ratkaisuun ja hahmottaa tieteellisen tiedon perusteella toimivia ratkaisumalleja käytännön kysymyksiin. Maisterilla on käsitys ekologian ja evoluutiobiologian merkityksestä yhteiskunnassa ja siitä, miten ympäristön muutokset ja niistä seuraavat ekologiset ja evolutiiviset prosessit ovat yhteydessä ihmisen ja yhteiskunnan toimintaan. Maisteri on myös omaksunut hyvät tieteelliset käytänteet ja eettiset periaatteet.

Ekologian ja evoluutiobiologian maisteri osaa hankkia tuoreinta tietoa luonnontieteellisistä kysymyksistä, pystyy arvioimaan kriittisesti olemassa olevaa tietoa sekä ymmärtää tieteellisiä tekstejä ja pystyy osallistumaan tieteellisiin keskusteluihin. Maisteri tuntee hyvin tieteellisen aineiston keräämisen, kokeen järjestelyn ja aineistojen analysoinnin menetelmiä ja omaa hyvät valmiudet tehdä ohjatusti tieteellistä tutkimusta. Maisteri noudattaa myös hyvän tieteellisen käytännön periaatteita ja työskentelee eettisten normien mukaisesti. Maisteri osaa toimia vuorovaikutteisesti ja hallitsee hyvin suullisen ja kirjallisen kommunikaation. Maisterilla on lisäksi hyvä Suomen luonnon tuntemus. Hän pystyy toimimaan ekologian, genetiikan ja evoluutiobiologian alan ammatillisissa ja tieteellisissä tehtävissä ja pystyy viestimään osaamistaan muille. Hän osaa jäsentää omaa osaamistaan suhteessa työllistymistavoitteisiinsa ja omaa valmiudet tieteelliseen jatkotutkintoon omalla alallaan.

Ekologian ja evoluutiobiologian maisteri osaa suhtautua omaan ja muiden tuottamaan tietoon objektiivisesti ja kriittisesti sekä arvioida tutkimustulosten laatua. Hän suorittaa tehtävänsä vastuullisesti ja noudattaa tunnollisesti työturvallisuusnormeja. Hän arvostaa myös hyvää ammattitaitoa ja haluaa jatkuvasti kehittää ammattitaitoaan. Maisteri on yhteistyöhaluinen ja halukas soveltamaan oppimaansa yhteisössä.

Rakenne

Valitse kaikki (85+ op)