TILS1510 Puuttuva tieto (2–5 op)
Kuvaus
Sisältö
Kurssi käsittelee tilastollista päättelyä puuttuvan tiedon tapauksessa. Puuttuvan tiedon ongelma kohdataan lähes kaikissa empiirisissa aineistoissa ja puuttuvalla tiedolla voi olla suuri vaikutus aineiston pohjalta tehtäviin päätelmiin. Kurssilla esitellään painotukseen, moni-imputointiin ja uskottavuuspäättelyyn perustuvat tavat puuttuvan tiedon käsittelyyn ja näitä menetelmiä sovelletaan todellisiin ja simuloituihin aineistoihin. Kurssilla käsitellään myös erilaisia tutkimusasetelmia puuttuvan tiedon näkökulmasta.
Tilastotieteen opintosuunnan opiskelijoille suunnatussa osiossa käsitellään myös laskennallisten menetelmien toteuttamista (mm. EM-algoritmi) sekä keskeisiä teoreettisia tuloksia ja käytetään työvälineenä simulointia.
Suoritustavat
Harjoitukset, harjoitustyö ja kurssitentti tai kurssin lopputentti.
Suoritustavat ovat tarkemmin opetusohjelmasssa.
Arviointiperusteet
Arviointiin vaikuttavat menestys kurssitentissä ja mahdollisesti aktiivisuus harjoitustehtävien tms. tekemisessä sekä harjoitustyöstä suoriutuminen.
Kurssin lopputentissä hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan yleensä vähintään puolet tentin maksimipisteistä.
Opetusohjelmassa on tarkemmat arviointiperusteet.
Osaamistavoitteet
ymmärtää puuttuvan tiedon vaikutuksen tilastolliseen päättelyyn
tuntee puuttuvan tiedon lajit,
osaa tulkita tutkimusasetelman suunnitellusti puuttuvana tietona,
osaa havaintojen painotukseen, moni-imputointiin ja mallintamiseen perustuvat tavat puuttuvan tiedon käsittelyyn
Lisäksi tilastotieteen opintosuunnan opiskelija hallitsee käsiteltyihin menetelmiin liittyvän tilastotieteen teorian ja osaa toteuttaa laskennallisia menetelmiä.
Lisätietoja
Tilastotieteen opintosuunnan opiskelijoille kurssin laajuus on 5 op
Muilla opiskelijoilla luentoja on vähemmän ja kurssin laajuus on 2 op.
Esitietojen kuvaus
Muilla opiskelijoilla: Datasta malliksi tai Tilastomenetelmien peruskurssi, perusvalmiudet R ja SPSS-ohjelmistojen käyttöön.