[edellinen] [sisällys] [seuraava]

9.1 Opiskelu tietojenkäsittelytieteiden laitoksella

Pääainetta opiskellaan tyypillisesti luennoilla, ohjatuissa harjoituksissa sekä suorittamalla ohjattuja harjoitustöitä itsenäisesti ja ryhmissä. Luennot keskittyvät teorian opettamiseen, johon oppimista ja käytännön soveltamista tukevat harjoitukset pohjautuvat. Erityisesti käytännön taitoja harjoitellaan peruskurssien tietämyksen yhteenvetävällä projektiopintojaksolla. Teorian ja käytännön yhdistämisestä tieteellisen työn muodossa opitaan kirjoittamalla tutkintoon liittyvissä tutkielmissa ja tekemällä pienimuotoisia tieteellisiä harjoituksia eri kursseilla. Nämä painottuvat opintojen loppuvaiheeseen.

Luentokurssit suoritetaan tavanomaisesti loppukokein, joihin voi joidenkin kurssien osalta saada hyvityspisteitä aktiivisesta harjoituksiin osallistumisesta. Joillakin kursseilla suoritusmuotoina ovat seminaareihin osallistuminen ja seminaarityöt tai muun kirjallisen raportin tai opinnäytteen tuottaminen. Erityistapauksissa kursseja voi suorittaa myös kirjatentteinä, joista on sovittava erikseen kurssien opettajien kanssa. Pakollisista ja valinnaisista kursseista järjestetään lukuvuoden aikana loppukoe sekä kaksi uusintakoetta.

Opintoihin kuuluvat myös kandidaatintutkielma sekä pro gradu -tutkielma seminaareineen. Näissä opinnäytetöissä kehitetään valmiuksia itsenäiseen tieteelliseen työskentelyyn.

9.1.1 Opintoneuvonta tietojenkäsittelytieteiden laitoksella

Yleistä opintoneuvontaa antaa amanuenssi. Opintojen sisältöihin liittyvissä pulmissa opastaa laitoksen opetushenkilökunta. Heidät tavoittaa parhaiten vastaanottoaikoina tai sähköpostitse. Alla olevassa taulukossa on opintoneuvonnasta vastaavien henkilöiden yhteystiedot.

Nimike ja nimi Huone Puhelin Sähköposti
Amanuenssi Tapio Tammi (vastaanotto ti-to klo 10-14)Ag C525.3260 3024 amanuenssi@cs.jyu.fi
Ensimmäisen vuoden opiskelijat ja kanditason hopsaus:
Pekka MakkonenAg C523.4260 3090pekka.m.makkonen@jyu.fi
Maisteriopiskelijat:
Panu Moilanen (EL)Ag C534.2260 2792panu.moilanen@jyu.fi
Mikko Jäkälä (DM)Ag D521.4260 3094mikko.jakala@jyu.fi
Mauri Leppänen (JK)Ag C531.3260 3013mauri.a.leppanen@jyu.fi
Pauli Brattico (KOG)Ag C526.2260 3057pauli.j.brattico@jyu.fi

Taulukko 9.2: Amanuenssin ja opintoneuvojien yhteystiedot tietojenkäsittelytieteiden laitoksella

Amanuenssi auttaa kaikkia opiskelijoita kaikissa opiskeluun liittyvissä epäselvissä asioissa. Opintoneuvonnan kohderyhmänä ovat erityisesti toisen vuoden ja sitä vanhemmat opiskelijat. Amanuenssi huolehtii myös tutkintojen kokoamisesta ja ottaa vastaan opintokokonaisuuksien arviointipyynnöt. Potentiaalisen pro gradu -työn ohjaajan etsimisen voi myös aloittaa hakeutumalla amanuenssin puheille. Hänen arkistoistaan löytyvät myös opinto-oppaat aina vuodesta 1971 lähtien. Hänen vastaanotollaan myös jatko-opinnoista kiinnostuneet henkilöt saavat tukevan tietopaketin tutkijan uraan liittyvistä käytännön asioista.

Kanditason opintoneuvojan tehtävänä on neuvoa ja opastaa ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Hänen työnkuvaansa kuuluu myös henkilökohtaisten opintosuunnitelmien ohjaaminen erikoisryhmille. Tällaisia kohderyhmiä ovat kaikki sellaiset opiskelijat, jotka hakevat korvaavuuksia kanditasolle aikaisempien opintokokonaisuuksien perusteella sekä passiivirekisteriin joutuneet opiskelijat, jotka opinto-oikeutensa aktivoimiseksi tarvitsevat henkilökunnan hyväksymän henkilökohtaisen opintosuunnitelman. Opintoneuvoja ottaa vastaan jatkokäsittelyä varten myös yksittäisiä kurssikohtaisia korvaavuusanomuksia myös sivuaineopiskelijoilta. Korvaavuushakemuslomake löytyy laitoksen WWW-sivustolta tai Agoran 5. kerroksen opiskelijoiden info-kaapista.

Suoraan maisterikoulutukseen valitut opiskelijat sekä suuntautumisvaihtoehdoille valitut perusopiskelijat saavat maisteritason opintoihin liittyvän opintoneuvonnan oman suuntautumisvaihtoehtonsa opintoneuvojalta. Tämän lisäksi tutkintouudistusten temmellyksessä suuntansa hukanneilla (kanditutkinnon tehneillä) pitkän linjan opiskelijoilla on mahdollisuus pyytää apua opintoneuvojalta päivitetyn opintosuunnitelman rakentamisessa.

9.1.2 Opintokokonaisuuksien vastuuhenkilöt

Tietojärjestelmätieteen, tietojenkäsittelytieteen ja kognitiotieteen opintokokonaisuuksien loppuarvostelusta vastaavat seuraavat opettajat:

Perusopinnot:Lehtori Pertti Hirvonen
Kandidaatin tutkinto, aineopinnotLehtori Mauri Leppänen
Maisterikokonaisuudet ja syventävät opinnot:
Digitaalinen mediaProfessori Airi Salminen
Elektroninen liiketoimintaProfessori Jukka Heikkilä
JärjestelmäkehitysProfessori Seppo Puuronen
TietojenkäsittelytiedeProfessori Markku Sakkinen
KognitiotiedeProfessori Pertti Saariluoma


[edellinen] [sisällys] [seuraava]